Olen Marianna Plathan ja kotoisin Helsingistä. Tällä hetkellä asun Kuopiossa ja opiskelen Itä-Suomen Yliopistossa lääkäriksi.
Olen harrastanut koirien kanssa pikku lapsesta alkaen näyttelyitä, junior handler-kisoja ja tottelevaisuuskoulutusta sekä pentuja
olen hoitanut ja kasvattanut yhdessä äitini kanssa, joka on tunnettu tiibetinterrierien kasvattaja ja tuomari.
Vuonna 2004 perheeseemme muutti alunperin isälleni hankittu bourbonnaisinseisoja Volage, joka valloitti myös minut persoonallaan. Sen
oppimiskyky, älykkyys ja huumorintaju olivat ylitse muiden. Pääsin kerran metsälle mukaan ja harrastus vei mukanaan. Kanakoirakoulutus
on osoittautunut mielenkiintoiseksi harrastukseksi ja metsästyksestä saan paljon iloa niin jännittävistä riistatilanteista kuin myös
rauhallisesta luonnossa kulkemisesta.
Olen naimisissa Pekka Pirskasen kanssa, jonka koiravahvuuteen kuuluvat lk. saksanseisojauros Aittonevan Fransemil sekä nuori
kk. saksanseisojanarttu Pitkän SK Jippu.
|